Ávila matkavinkit

Matkaopas

Avila
Ávilan katedraali
Ávila
Avila
Ávila
Kivien ja pyhimysten kaupungiksi kutsutun Ávilan muurilta avautuvat näköalat vanhankaupungin hyvin säilyneille keskiaikaisille muistomerkeille.

Ávila on uskonnonhistorian kannalta poikkeuksellinen kaupunki, ja tästä kertovat myös kaupungin lukuisat kirkot ja museot. Vanhaakaupunkia ympäröivä 1000-luvulta peräisin oleva muuri on Espanjan parhaiten säilyneitä. Vanhassakaupungissa voit kävellä tunnelmallisilla mukulakivikaduilla, levähtää viehättävillä aukioilla ja maistella vaikkapa ávilalaista naudanlihaa, josta kaupunki tunnetaan.

Arkkitehtonisista nähtävyyksistä merkittävimpiä on Ávilan katedraaliAvautuu uuteen ikkunaan. Tässä linnoitusmaisessa rakennuksessa on sekä goottilaisia että romaanisia piirteitä. Voit tutustua katedraaliin tarkemmin äänioppaan avulla. Rakennuksen apsis on rakennettu kiinni 1000-luvulta peräisin olevaan Ávilan muuriinAvautuu uuteen ikkunaan. Muuri on yksi Espanjan harvoista kokonaisina säilyneistä muureista. Voit nousta muurille turisti-infon kautta, ja sieltä avautuvatkin upeat näköalat vanhaankaupunkiin.

Myös kaupungin länsipuolella sijaitseva Los Cuatro PostesAvautuu uuteen ikkunaan -muistomerkki on näkemisen arvoinen. Pääset sinne ylittämällä Adajajoen roomalaisen sillan. Tämä historiallinen monumentti on neljän pylvään ja kattorakennelman ympäröimä risti. Rakennelma sijaitsee mäellä, jolta voit ottaa kuvia vanhastakaupungista. Näin kannattaa tehdä erityisesti pimeän aikaan, jolloin näet muurin iltavalaistuksessa.

Kaupungissa on toki muitakin kiinnostavia maamerkkejä, kuten San Vicenten basilikaAvautuu uuteen ikkunaan. Basilikassa voit nähdä sen nimikkopyhimyksen, Vicenten, haudan, sekä upean pylväikön. Muita kiinnostavia kohteita ovat San Josén nunnaluostari ja Polentinosin palatsi.

Viikonloppumatka Ávilaan on helppo tehdä esimerkiksi Madridista. Ávila sijaitsee Espanjan keskiosassa 110kilometriä Madridista luoteeseen. Madridin kansainväliseltä lentokentältä pääset Ávilaan vuokra-autolla puolessatoista tunnissa. Matka Ávilaan taittuu mukavasti myös junalla. Ávilan-junat lähtevät Madridin Chamartínin rautatieasemalta. Kaupungin keskustaan voi tutustua jalkaisin tai bussilla.

Loma Ávilassa on kuin matka historiaan. Historiallista tunnelmaa korostaa vielä entisestään kaupungin hyvin säilynyt keskiaikainen muuri. Kesäpäivät Ávilassa ovat paahtavan kuumia ja illat lämpimiä, mutta talvi-illat ovat yleensä kylmiä. Marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana kaupungissa voi sataa lunta, mutta muina aikoina ilmasto on lähinnä kuivaa.

Discover neighborhoods in Ávila

Ávilan katedraali

Ávilan vanhakaupunki

Ávilan vanhakaupunki tunnetaan erityisesti historiallisista kohteista, ja voit vierailla läheisissä huippunähtävyyksissä, kuten Ávilan muuri ja Convento de Santa Teresa (luostari).

Ávilan vanhakaupunki
ELE Mirador de Santa Ana
ELE Mirador de Santa Ana
3 out of 5
Paseo de la Estación 2, Ávila
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Ávila. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. Lähellä sijaitsevat ...
8,2/10 Very Good! (44 arvostelua)
".."

Arvosteltu 4.6.2025

ELE Mirador de Santa Ana
Hotel Palacio de Valderrábanos
Hotel Palacio de Valderrábanos
4 out of 5
Plaza De La Catedral, 9, Ávila, Avila
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 67 € per yö ajalle 29.6. viiva 30.6.
67 €
29.6.–30.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden hotellissa kohteessa Ávila. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9/10 Wonderful! (547 arvostelua)
Nice
"Very good breakfast buffet and welcoming personnel. Thanks!"

Arvosteltu 25.1.2025

Hotel Palacio de Valderrábanos
Parador De Avila
Parador De Avila
4 out of 5
Marqués Canales de Chozas, 2, Ávila, Avila
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 84 € per yö ajalle 29.6. viiva 30.6.
84 €
29.6.–30.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Ávila. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. ...
9/10 Wonderful! (410 arvostelua)
"Beautiful hotel with perfect ambiance. The restaurant was mediocre, but breakfast was very good."

Arvosteltu 16.6.2025

Parador De Avila
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Exe Reina Isabel
Exe Reina Isabel
4 out of 5
Paseo De La Estacion, 17, Ávila, Avila
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa residenssissä kohteessa Ávila. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. ...
8,6/10 Excellent! (211 arvostelua)
"Todo fabuloso"

Arvosteltu 8.6.2025

Exe Reina Isabel
Hotel Las Moradas
Hotel Las Moradas
3 out of 5
Alemania, 5, Ávila
Yövy tässä 3 tähden residenssissä kohteessa Ávila. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
9,2/10 Wonderful! (372 arvostelua)
"Excelente recomendable para hospedarse."

Arvosteltu 20.5.2025

Hotel Las Moradas
Hotel Arco San Vicente
Hotel Arco San Vicente
2 out of 5
Calle Lopez Nuñez 6, Ávila, Avila
Yövy tässä residenssissä kohteessa Ávila. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. Lähellä sijaitsevat Los ...
8,2/10 Very Good! (190 arvostelua)
"muy recomendable"

Arvosteltu 4.5.2025

Hotel Arco San Vicente
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit